Vihaan pinnallisuutta.
Ja valehtelua.
Lähiaikoina niitä asioita on ilmenny vähän turhankin usein, vähän turhankin usean ihmisen kasvoilla.
Eikö ihmiset enää arvosta sisäistä kauneutta? Sitä, mikä on oikeesti kaunista.
Tulee se tunne, josta tulee perhosia mahaan; se tunne, kun on hyvä olla; se tunne, jota ei voi mikään korvata;
rakkaus, aito sellanen.
Koko elämäni mullaki ollu alamäkee rakkaudessa, mut ei se mua lannista.
Pitää taistella sen puolesta, mitä eniten haluaa.
Ja mä haluan rakkautta.
"time together isn't ever quite enough
when you and i are alone, i've never felt so at home
what will it take to make or break this hint of love?
we need time, only time
when we're apart whatever are you thinking of?
if this is what i call home, why does it feel so alone?
so tell me darling, do you wish we'd fall in love?
all the time?
all the time."
